“Työn ja vapaa-ajan jousto toimii myös vuorotyössä”

14.6.2021

Meillä Inoralla on aina jotain uutta menossa ja pyörät pyörimässä, vakuuttaa EPS-osastolla työskentelevä Jukka Vatanen.

inoran työntekijä jukka vatanen nojaa trukkiin

Meillä Inoralla on aina jotain uutta menossa ja pyörät pyörimässä. Pidän siitä, että asiat laitetaan suunnittelusta toimintaan.

Olen työskennellyt talossa pian 20 vuoden ajan. Urani alkoi 1997 kesätöillä ja jatkui niin useiden kesien ajan. Vakituisena aloitin vuonna 2003. Työn ja vapaa-ajan jousto kahdessa vuorossa on onnistunut hyvin. Vuorotyö sopii minulle, pidän siitä, että aikaa omille asioille jää aamuvuorossa iltaan ja iltavuorossa aamuun. Myös hyvä työkaveriporukka ja huumori tukevat työssäjaksamista.

Arvostan Inoran panostusta työntekijöiden hyvinvointiin.

Meillä on ollut kuntoutusta ja kehonhuoltoa ohjattuna, mikä oli kiva ja kannustava, yhteisöllisyyttä tuova tapahtuma. Samalla sai oikeasti kuvan omasta kunnosta ja sen kehityksestä. Lisäksi meille on tarjottu vapaa-ajalle kuntoiluseteleitä ja sählyvuoroja.

Lempituotteeni ovat varmaankin EPS- eristeet, joita olen käyttänyt rakentamisessa. Viimeksi käytin eristeitä mökin kunnostusprojektissa. On helppo luottaa tuotteeseen, kun sen on itse valmistanut ja tuntee ominaisuudet.

Jukka Vatanen
EPS-osaston työntekijä